Ajankohtaista Itä- ja Pohjois-Suomen ELMO-yhteistyössä

Olemme tänä vuonna järjestäneet ELMO-yhteistyöryhmän voimin kuusi klusteriseminaaria sekä työpajaa, joissa on käsitelty klusterin kehittämisen teemoja laajasti. Yhdessä kansainvälisiä kumppanuuksia sekä Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa koskevien webinaarien kanssa, olemme järjestäneet tänä vuonna parisenkymmentä tilaisuutta joissa osallistujia on ollut noin 1000. Tapahtumiemme tallanteet löytyvät verkkosivuiltamme, joten voit palata niiden sisältöihin vielä myöhemminkin. 

Yksi ELMO-yhteistyön tavoitteista on mahdollistaa sidosryhmiemme osallistuminen kansainvälisiin kumppanuuksiin sekä hankkeisiin. Yksi tärkeä kansainvälisen yhteistyön foorumi on Vanguard-verkosto, jonka varsinaiseksi jäseneksi Itä- ja Pohjois-Suomi liittyi vastikään. Voit lukea Vanguardista lisää TÄÄLTÄ. Uusia kansainvälisen verkostotyön mahdollisuuksia IP-alueelle tuovat myös uudet älykkään erikoistumisen temaattiset kumppanuudet, jotka Euroopan komissio hyväksyi tänä syksynä. Voit lukea Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Oulun yliopiston aloitteesta perustetusta Langaton ICT kumppanuudesta TÄÄLTÄ. Kumppanuudet ovat teemana myös kahdessa artikkelissamme, jotka kertovat startupin matkasta ideasta innovaatioksi paikallisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen avulla. 

Radai on oululainen yritys, joka tarjoaa magneettikentän mittauksia malminetsintään sekä ympäristön monitorointiin. Yrityksen kehittämää teknologiaa käyttävät eritoten kansainväliset kaivos- ja malminetsintäyhtiöt. Yrityksen juuret juontavat vuoteen 2012 jolloin toinen yrityksen perustajista, Arto Karinen rakensi itselleen magnetometrin, jonka avulla oli mahdollista mitata maan magneettikenttää. Malminetsinnässä on perinteisesti toteutettu magneettikentän mittaukset maastossa kävellen, mikä on sekä aikaa vievää, että suhteellisen työlästä. Syntyi idea uudesta innovaatiosta. Lue lisää…

Kansainvälisen tason lääketieteen ja biosignaalin käsittelyn huippuosaaminen sekä paikallinen korumuotoilu yhdistettiin yrittäjä Helena Jäntin ideaan. Verkoston voimalla syntyi palvelu, jonka avulla voidaan luotettavasti tunnistaa sydämen rytmihäiriöt ja suoraviivaistaa rytmihäiriöpotilaiden ohjausta hoidon piiriin. Lue lisää…

It is often referred that crises can be seen as an opportunity to develop something new. Covid-19 epidemic showed clusters playing a crucial part in supporting businesses, creating social initiatives and pushing funding for SMEs. Clusters have shown to be agile and creative during crises and bringing about resilience to its members. In Finland, the regions should also take an initiative to invite clusters to take role in implementation of regional recovery plans. Read more…

Euroopan komissio on hyväksynyt uuden älykkään erikoistumisen kumppanuuden teemassa langaton ICT. Kumppanuus perustetaan Oulun yliopiston ja Pohjois-Pohjanmaan liiton aloitteesta. Muita kumppanuuteen sitoutuneita alueita ovat Norrbotten Ruotsista, Pohjois-Prabant Alankomaista, Wielkopolska Puolasta, Länsi-Kreikka Kreikasta, Katalonia Espanjasta ja Lombardia Italiasta. Lisäksi keskustelut Flandersin (Belgia) liittymisestä verkostoon ovat käynnissä. Lue lisää…

Smart East -verkkosivustolle on koottu infoa, kuvia ja videoita metsäbiotalouden ja teknologiateollisuuden toimialoista, jotka ovat mukana Pohjois-Karjalan älykkään erikoistumisen strategiassa. Verkkosivustolla kuvataan esimerkiksi puurakentamista, biopohjaisten tuotteiden tutkimusta, fotoniikkaa sekä kaivannaisteollisuuden prosessointiosaamista. Lue lisää…

Itä- ja Pohjois-Suomi hyväksyttiin verkoston viralliseksi jäseneksi marraskuussa 2020. Verkoston jäsenyys mahdollistaa Itä- ja Pohjois-Suomen alueella toimiville asiantuntijoille kansainvälisen verkostoitumisen, kv-kumppanuuksien rakentamisen sekä innovaatiotoiminnan rahoittamisen kansainvälisistä rahoitusohjelmista Lue lisää…

Joulukuu 2020

ELMOn klusteriseminaarien sarja on päättynyt

Seuraa työtämme

Kiinnostaako Itä- ja Pohjois-Suomen ELMO-yhteistyö? ELMOn ajankohtaisia pääset lukemaan EU-toimiston uutiskirjeestä. Pääset tilaamaan kirjeen täältä.

Lisätietoja:
Paula Heikkilä, paula.heikkila(at)lapinliitto.fi

Seuraa meitä