Loading Events

« All Events

  • This event has passed.

KAKKU – Kainuun akkukemikaalit ja metallit seminaari

2.4.2020 @ 08:00 - 16:00

Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on liikenteen sähköistäminen maailmanlaajuisesti eli siirtyminen polttomoottorikäyttöisistä ajoneuvoista sähköautoihin. Euroopan parlamentti on asettanut tavoitteeksi, että yli 40 % myydyistä uusista autoista olisi sähköautoja vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaisi, että Euroopassa olisi tuolloin jo yli 220 miljoonaa sähköautoa. Suomessa vuoteen 2030 mennessä on ehdotettu tavoitteeksi noin 700 000 sähköautoa (nykyinen määrä on alle 15 000). Tavoitteen saavuttamiseksi Suomen hallitus on käynnistänyt omistamassaan kehitysyhtiö Suomen Malmijalostus Oy:ssä toiminnan, jonka tavoitteena on kaivos- ja akkuklusterin kehittäminen Suomessa. Lisäksi tuetaan ja huomioidaan uudet innovaatiot, joilla kierrätetään kriittiset mineraalit ja metallit koko pattereiden arvoketjussa.

KAKKU – hankkeen toimenpiteisiin kuuluu Kainuun akkuklusterin ja alueellisen yhteistyöryhmän perustaminen sekä huhtikuussa järjestettävä seminaari. Hankkeen tavoitteena on Kainuun aseman vahvistaminen kasvavassa sähköautoihin liittyvässä liiketoiminnassa eli akkukemikaalien kehittämisessä. Seminaarin aikana kuullaan eri alan toimijoilta tuoreita uutisia, kehittämiskohteita ja visioita lähitulevaisuuteen.

Kaikki akkukemikaalien liiketoiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita verkostoitumaan seminaariin.